Ponsselle 2018 oli vahva vuosi
Ponsse julkisti tänään 19.2.2019 tilinpäätöksensä vuodelle 2018. Perusluvut olivat seuraavanlaiset:
- Liikevaihto oli 612,4 (Q1-Q4/2017 576,6) miljoonaa euroa eli kasvua 6,2%
- Liiketulos oli 61,7 (Q1-Q4/2017...
Metsjöltä koukkukärry teloilla
Ruotsalainen Metsjö Ab ottaa pehmeiden maiden pinnalla pysymisen tosissaan. Uusin innovaatio kärrypajalta on Metsjö MetaFlex 50-65 -koukkulaitekärry teloilla. Vaunun kippaus- ja kuljetuskapasiteetti on 18...
FMG tuo lisää järeyttä keskikokoiseen lanaan
Uusi TLN250-tielana kasvattaa FMG:n tielanamallistoa, ja tällä kertaa pienemmästä päästä. Suuremmat mallit TLN570, TLN430 ja TLN370 ovat olleet markkinoiden järeimpien tielanojen joukossa ja niitä...
X-Mersu-överit.
Viime syksynä suunnittelutoimisto Carlex kohautti pickup-maailmaa tuomalla Mercedes-Benz X -mallista oman kuusipyöräisen ja -vetoisen vedoksensa esille. Kyseinen konsepti ei myöskään ollut tarkoitus jättää suunnittelupöydälle,...
Tehovalvontaa tulevalla viikolla
Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 18.- 24.2.2019.
Valtakunnalliseen tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvontajakso on samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) Euroopan laajuista...
Hitachi ZX85USB-6 esitellään Baumassa
Hitachin normaaliperäisten tela-alustaisten kaivinkoneiden pienimpään malliin eli ZX85:n esitellään Baumassa uusi sukupolvi. Kasivitonen nousee Zaxis-5A-sukupolvesta Zaxis-6-mallisukupolveen. Koneessa on aiemman 34-kilowattisen moottorin sijasta uusi 41,8...
WinNova Cup kisattiin lauantaina!
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan toimipiste Kullaalla järjesti 9.2. avointen ovien päivän ja osana mukavaa tapahtumaa oli metsäkoneen käytön mestaruuskilpailu joka myös WinNova Cupina tunnetaan.
Tämän...
2018 oli vahva tuotantovuosi metsätaloudessa
Metsäteollisuuden tuotantomäärät nousivat korkealle vuonna 2018. Metsäteollisuus ry:n keräämien tilastojen mukaan sellun tuotannossa rikottiin vuosiennätys ja ainoastaan vanerin tuotantovolyymi laski hieman edellisvuotisesta.
Sellua tuotettiin koko...
Komatsu Forest Oy siirtää Komatsu-koneiden myynnin uuteen yritykseen Virossa
Komatsu-metsäkoneiden markkinointivastuu Baltian maissa siirtyi Komatsu Forest Oy:lle vuonna 2012. Jo silloin Komatsun myyntimäärät olivat hetken olleet alueella laskusuunnassa. Myyntilukujen parantamiseen tähdänneet muutokset aloitettiin...
Engconilta automaattinen hydrauliliitäntä 40-tonnisiin.
Engcon aloittaa tänä vuonna automaattisen EC-Oil 80 -hydrauliliitännän tuotannon. Se sopii käytettäväksi yhdessä Q-Safe 80 -työlaitekiinnikkeen kanssa ja on tarkoitettu enintään 40 tonnin kaivukoneisiin...