Ruotsalainen Eco Log on tänään julkaissut metsäkoneidensa F-sarjan. Ensimmäisenä näytekappaleena toimii ajokone 594F, joka erottuu aiemmasta E-sarjasta voimakkaimmin uuden konepeiton muotoilun osalta. Suurin uudistus löytyy kuitenkin pellin alta, jossa jauhaa nyt Volvo Pentan Stage V -normit täyttävä mylly. Näin ollen jatketaan jo E-sarjan viitoittamaa yhteistyöuraa Pentan kanssa, mutta nyt siis yhä kehittyneemmällä koneella. Uuden moottorimallin kerrotaan olevan aiempaa polttoaine- ja ureatehokkaampi, ympäristöystävällisempi ja luotettavampi.
Muita muutoksia ovat F-sarjan ajokoneissa suuremmat puskurit, joten koteloihin mahtuu paitsi akut, myös enemmän säilytettävää kampetta. Ureatankkaus on siirretty hytin taakse, keskinivelen lähelle, lähelle polttoaineen ja hydrauliöljyn tankkauspisteitä, sekä keskusvoitelua. Huollon helppoutta on lisätty sähköisesti yhä suuremmin avautuvalla konepeitolla ja syylarin putsaus käy vaivattomammin, kun maskiritilä aukeaa sivulle.
Jatkossa muutkin Eco Log -konemallit tulevat päivittymään F-sarjaan, ja lisätietoja aiheesta saataneen sitä mukaa, kun projekti etenee.