Kuopiolainen paalutuslaitteita valmistavan Junttan Oy:n tuorein innovaatio on uuden sukupolven porapaalutuskone, jonka toiminta perustuu täysin uudenlaiseen teknologiaan. Kyseessä onkin yksi suurimmista tuotekehityshankkeista Junttanin historiassa.

Vuonna 1976 Kuopiossa perustettu yritys toi markkinoille ensimmäisen itse suunnittelemansa ja rakentamansa lyöntipaalutuskoneen vuonna 1983 ja aloitti vientitoimintansa vuotta myöhemmin. Lähes 50 vuoden matkan paikallisesta perheyrityksestä kansainvälisesti tunnetuksi huipputeknologian valmistajaksi kulkenut Junttan Oy on vuodesta 2010 lähtien kuulunut Sini Groupin omistukseen.

Uutta Evolution-sarjaa on jo töissä, kuinkas muutenkaan kuin Junttanin kultamailla Keski-Euroopassa. Tässä esimerkkinä Belgiassa urakoiva yksikkö.

Kuopiolainen Junttan on nykyisin maailmanlaajuisesti tunnettu paalutuslaitteiden markkinajohtaja, jonka tunnettuudesta maailmalla kertonee selkeiten se, että tuotannosta peräti 95 prosenttia menee vientiin. Lyöntipaalutuskoneiden osalta Junttan on markkinajohtaja myös Suomessa.

”Suomalainen osaaminen ja innovaatio ovat keskiössä kaikessa tekemisessämme. Viemme Kuopiosta maailmalle osaamista, joka erottuu edukseen sekä teknologisesti että laadullisesti”, kertoo toimitusjohtaja Tommi Lehtonen.

Uudella Evolution-sarjalla suuntana tulevaisuus.

Evolution-sarjan porapaalutuskone on Junttanin viimeisimpänä julkistama innovaatio. Samalla se edustaa myös uutta aikakautta yrityksen tuotevalikoimassa. Ensimmäinen DR5-malli on odotetusti herättänyt suurta kiinnostusta erityisesti Junttanin yhdellä ydinmarkkinalla eli Keski-Euroopassa.

Junttan Evolution DR5

Uusi tuotesarja on Junttanin mukaan suunniteltu yhteistyössä asiakkaiden kanssa, ja siinä on panostettu erityisesti käyttötehokkuuteen, ympäristöystävällisyyteen ja helppokäyttöisyyteen. DR5-malli on 20 prosenttia kevyempi kuin aiemmat mallit, mikä vähentää koneen päästöjä ja logistiikkakustannuksia huomattavasti. Kone voidaan pääsääntöisesti kuljettaa yhtenä kokonaisuutena työkohteelle. 

”Evolution-sarjan perusta on vahvoissa asiakassuhteissamme ja kyvyssämme kuunnella asiakkaidemme tarpeita. Olemme onnistuneet kehittämään huipputeknologiaa hyödyntävän työkoneen, joka auttaa asiakkaitamme tehostamaan työskentelyä ja vähentämään päästöjä ilman kompromisseja turvallisuuden suhteen”, Lehtonen kertoo.

RH30-kaira mahdollistaa ykkösvaihteella jopa 300 kNm:n väännön. DR5-porapaalutuskoneen suurin poraussyvyys on 29 metriä. Käytettävät menetelmät ovat syrjäyttävä paalutus FDP ja jatkuvakierteinen kairaus CFA.

DR5-porapaalutuskone soveltuu FDP:n eli syrjäyttävän paalutuksen  ja CFA:n eli jatkuvakierteisen kairauksen menetelmiin. Sen työpaino on yleisimmällä varustuksella noin 69 tonnia ja suurin poraussyvyys 29 metriä. Moottorina on Volvon 405-kilowattinen, 12,8-litrainen kuutoskone. Hydrauliikan tuotto on suurimmillaan 2 x 380 + 290 litraa minuutissa ja maksimipaine 380 baaria. RH30-kairan pyörityksen momentti on jopa 300 kNm.

Koneen operaattori viihtyy uudistetussa, modernissa ohjaamossa, joka tarjoilee paitsi ergonomiset työolot, myös riittävästi venyttelytilaa, hyvän näkyvyyden, jäähdytetyn eväslokeron ja selkeän ohjausjärjestemän.

Kotimaa ei ole jäänyt taakse.

Valtaosa Junttanin tuotannosta menee vientiin, mutta Suomea ei ole missään nimessä unohdettu. Yhtiö kertoo pitävänsä myös kotimarkkinoitaan ja Kuopion alueen työllisyysvaikutuksia ehdottoman tärkeinä. Kuopiossa sijaitsevat pääkonttori ja kokoonpanotehdas työllistävät noin 170 henkilöä tuotekehityksen, tehtaan operaatioiden, myynnin, markkinoinnin ja huollon toiminnoissa. 

Lisäksi yritys hyödyntää laajasti paikallista alihankintaverkostoa, mikä tuo merkittäviä taloudellisia vaikutuksia alueelle.

”Vaikka maailmanpoliittinen tilanne ja etenkin Ukrainan sota ovat vaikuttaneet liiketoimintaamme, olemme pystyneet sopeutumaan nopeasti ja keskittyneet kasvattamaan toimintaamme päämarkkina-alueillamme sekä panostaneet tytäryhtiöidemme kasvuun”, sanoo Lehtonen. ”Olemme tehneet rohkeita päätöksiä, kuten Venäjän kaupan lopettamisen, mutta olemme silti onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaamme ja säilyttämään kilpailukykymme.”

Junttanin selkeä kasvu- ja uudistumissuunnitelma näkyy myös yrityksen investoinneissa. Uuden sukupolven konesarjaprojektin ensimmäisen vaiheen investointi on yli 4,5 miljoonaa euroa. 

”Evolution-sarja on pitkän tähtäimen kehittämistoimien ja rohkean investointistrategian konkreettinen tulos. Uuden sukupolven poralaitteet ovat osa meidän tuoteportfoliomme laajennuksen strategiaa. Tämä on kuitenkin vasta uuden tarinan alku seuraavalle 10 vuodelle. Yrityksen tulevaisuus rakentuu edelleen vahvojen perinteiden, jatkuvan innovoinnin ja strategisen kasvun varaan”, lausuu tuotepäällikkö Tomi Voutilainen.

”Meille on tärkeää, että voimme luoda ja ylläpitää suomalaisia työpaikkoja, samalla kun vahvistamme asemaamme globaalina markkinajohtajana”, hän tiivistää.

Uusi Evolution-tuotesarja on vasta alkusysäys pitkän tähtäimen kehitykselle, kertoo tuotepäällikkö Tomi Voutilainen.
Edellinen artikkeliVolvolta uusi dumpperimallisto
Seuraava artikkeliMiljoona JCB-kaivurikuormaajaa täynnä