Juupajoella järjestettäväksi aiotut Kaivureiden Lumenveiston SM-kilpailut 2023 on jouduttu järjestäjiltä tulleen tiedon mukaan perumaan. Syynä on vallitsevien sääolosuhteiden haastavuus.
Kisat on aiemmin järjestetty vuosina 2019 ja 2022. Molemmilla kerroilla parikymmentä kisaajaa on ollut loihtimassa toinen toistaan upeampia lumisia taideteoksia kahdessa eri kilpailusarjassa. Ensimmäisellä kerralla tapahtuma houkutteli paikalle lähemmäs kaksi tuhatta kävijää, ja viime vuonna kävijöitä oli noin kolme tuhatta kisapäivän aikana. Tänä vuonna tapahtuman piti olla lauantaina 11.3. mutta epävakaat sääolosuhteet ovat pakottaneet peruuttamaan tapahtuman.