Länsi-Suomen suurin konealan näyttely, Länsirannikon Konepäivät järjestetään 30.9.2023 Raumalla, LM-Parkin teollisuusmaisemassa.
Joka neljäs vuosi järjestettäväksi vakioitunut Länsirannikon Konepäivät tulee taas. Viimeksi vuoden 2019 elokuussa järjestetty tapahtuma nähdään nyt lauantaina 30.9. Raumalla, LM-Parkin teollisuusalueella Lakarissa. Tilaa paikalla on yhteensä noin viisi hehtaaria, joten ahtaudesta ei luultavasti tarvitse kärsiä.
Suositun tapahtuman luvataan kokoavan jälleen yhteen maan suurimmat maanrakennus- ja metsäkonevalmistajat, koneyrittäjät ja muut alan tekijät. Paikalla on myös lukuisia alan yrittäjille tärkeitä yhteistyökumppaneita kertomassa palveluistaan. Verkostoitumismahdollisuudet ovat tapahtumassa loistavat.
Alueelta löytyy kaikenlaista nähtävää niin ammattilaiselle, opiskelijalle kuin perheen pienimmillekin sillä kyseessä on koko perheen tapahtuma. Sisäänpääsy on maksuton, ja kävijää odottavat metsä- ja maanrakennuskoneet, erilaiset myyntipaikat sekä luonnollisesti myös tällaiseen tapahtumaan olennaisesti kuuluvat tarjoilut. Luvassa on siis syksyistä markkinahumua.
Tapahtuman järjestäjänä toimii Satakunnan Koneyrittäjät, joka on Koneyrittäjien liiton jäsenyhdistys. Koneyrittäjien liitto puolestaan on 2500 energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjän valtakunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö.
Lisätietoja tapahtumasta antaa Jukka Storberg (0400 632856) ja näyttelypaikkojen myynti on jo aloitettu.