Lännen MCE Group on päättänyt siirtää Lundberg-ympäristönhoitokoneiden valmistuksen Ruotsin Skellefteåsta Loimaalle osaksi LMCE Groupin päätehdasta. Valmistuksen siirron taustalla ovat kasvavat liiketoimintavolyymit ympäristönhoitokoneissa. Samalla uudistetaan LMCE-konsernin teollista rakennetta.
Toimintojen keskittäminen kasvattaa Loimaan tehtaan valmistuskapasiteettia ja on vastaus konsernin omien tuotteiden sekä myös sopimusvalmistustuotteiden kasvavalle kansainväliselle kysynnälle. Lundberg -ympäristönhoitokoneiden valmistuksen siirto Loimaalle tapahtuu vaiheittain lähikuukausina. LMCE Groupille jää vielä siirron jälkeen teollista toimintaa Skellefteåån osakokoonpanojen muodossa.
Lundberg-ympäristönhoitokoneiden kysyntä on LMCE Groupin mukaan ollut viime vuodet vahvassa kasvussa Pohjoismaissa ja koneiden tilauskanta on ennätyksellisen korkea. Valmistuksen siirtyminen Loimaalle vaatii investointeja ja henkilöstön lisärekrytointeja, joista osa on jo tehty viime vuoden, kuluneen talven ja kevään aikana. Käynnissä on kuitenkin vielä lisärekrytointeja muun muassa tuotantoon ja tuotekehitykseen liittyen.
”Olemme viime vuodesta lähtien selvittäneet vaihtoehtoja, jolla voimme vastata Lundberg-tuoteperheemme kasvavaan kysyntään markkinoilla. Selvitimme vaihtoehtoja nykyisen Skellefteån tehtaamme uudelleensijoittamiseen paikkakunnalla sekä myös vaihtoehdon valmistuksen siirron osalta Loimaalle. Tässä vertailussa Loimaan tehdas osoittautui kilpailukykyisimmäksi ratkaisuksi. Valmistammehan siellä jo Lännen-, Meclift- ja Watermaster-tuotteemme”, toteaa LMCE-konsernin toimitusjohtaja Timo Huttunen.
Valmistuksen siirrolla ei ole vaikutusta Lundberg-ympäristönhoitokoneiden myynti-ja jälkimarkkinointitoimintoihin ja -kanaviin. Asiakkaiden yhteyshenkilöinä jatkavat jatkossakin samat entiset Lundberg-myyjät ja -sopimushuoltokumppanit.