Mika Latvala aloittaa Metsätyö Oy:n toimitusjohtajana 1.3.2025 nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä eläkkeelle myöhemmin keväällä.

Mika Latvalalla on laaja ja monipuolinen kokemus metsäkonealalta viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Hän on viimeksi toiminut Komatsu Forest Oy:n jälkimarkkinointipäällikkönä vastaten Komatsu metsäkoneiden varaosa-, huolto- sekä palveluliiketoiminoista Suomessa ja Baltian maissa. Suomessa hänen vastuullaan on ollut organisaatio, johon kuuluu yhtiön kolme omaa palvelukeskusta ja 13 huoltodealeria. Baltiassa hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä paikallisten dealereiden kanssa.

Metsätyö Oy on osa Olofsfors-konsernia, joka myy konsernin valmistamia terästuotteita kuten Olofsfors-metsäkoneteloja ja -ketjuja, Iggesund-harvesterilaippoja, Bruxite-kauha- ja -kulutusteräksiä sekä Sharq- ja Grader-tuotteita teiden kunnossapitoon. Lisäksi Metsätyö Oy tuo ja myy esimerkiksi Hultdins-puutavarakouria, Indexator-kääntäjiä ja -riipukkeita, polttoainetankkeja, voiteluaineita sekä muita tarvikkeita metsäkone- ja maanrakennusurakointiin.

Edellinen artikkeliCat D8 päivittyy