Viime aikoina on saanut käydä ajatuksia herättäviä kahvipöytäkeskusteluita yhä useammin aiheesta koneurakointialan työvoima. Tästä on tullut toki kirjoiteltua joskus aiemminkin, mutta nyt tilanne tuntuu pahentuneen vielä entisestään. Pulaa on kuljettajista, mekaanikoista sekä muusta aiheeseen liittyvästä suorittavasta väestä. Turhautumisen tilanteeseen myös huomaa monesta hakuilmoituksesta. Jos ennen etsittiin osaavaa tekijää, nyt etsitään enää tekijää. Jos ennen edellytettiin esimerkiksi lapiokuskin rooliin haettavalta vaikkapa kuvienlukutaitoa ja kykyä käyttää laseria, nyt suurimpina kriteereinä vaikuttaa riittävän se, että ylipäätään ilmestyy paikalle sovittuna aikana ja osaa suunnilleen pitää lapiota oikein päin. Siitä lähdetään liikkeelle, opetetaan mitä ehditään ja jos kaveri jaksaa olla vielä päivän loppuun töissä ja saapuu toisena päivänäkin työmaalle, voidaan hieman iloitakin. Ja tämä oli vain se helpomman pään työnkuva. Täysin ummikkoa ei voi tietenkään heti koneille opettaa tai laittaa purkamaan ja kokoamaan vaihdelaatikkoa. Vaikka haastavampiin töihinkin on tarjolla erilaista koulutusta ja työssäoppimista, kysyntä ylittää tarjonnan.
Mikä tähän sitten on syynä? Osittain toki se, että tällä hetkellä kysyntää työvoimalle on laajemminkin. Työntekijöillä on nyt jälleen varaa valita ja saatu raha suhteessa työn laatuun merkitsee aika paljon. Hyvälle tekijälle moni on toki valmis maksamaan paremminkin, mutta aivan aluksi ei tietenkään tee mieli tarjota huippupalkkaa, jos ei ole varma siitä mitä sillä saa. Aloituspalkka puolestaan ei houkuta työntekijöitä, joten ongelma ei ratkea. Kumpikaan osapuoli ei mielellään ota riskiä.
Myös vanhojen tekijöiden eläköityminen alkaa vähitellen näkyä, kun uusia tulijoita ei ole. Koulutuksista valmistuvatkin työllistyvät monesti joltain toiselta alalta, kun mieli muuttuu ja parempi tarjous tulee vastaan. Pätevimmät taas ovat jonkin aikaa töissä ja kun huomaavat alan tarjoamat mahdollisuudet, laittavat oman firman pystyyn. Sitouttaminen alalle on vaikeaa, toteavat monet alan yrittäjät näissä keskusteluissa.
Varsinaista ratkaisua asialle ei ikävä kyllä näytä olevan näköpiirissä. Muutama yrittäjä onkin havainnut esimerkiksi Venäjältä ja Virosta tulleen työvoiman olevan ratkaisu asiaan, sillä työmoraali ja sitoutuminen ovat eri luokkaa kotimaiseen reserviin verrattuna. Lähtökohdat ovat näissä maissa erilaiset ja ne kannustavat työvoimaa liikkeelle sinne, missä työtä on tarjolla – työn varsinaista sisältöä ei niinkään nirsoilla.
Kotimainen työvoimakin pitäisi saada aktivoitua ja koneala kaikkineen näyttäytymään tulevaisuutta suunnittelevista nuorista houkuttelevammalta, tai ylipäätään edes näkymään jollakin tavalla. Kuljetusala on tässä osittain jo viime vuosina onnistunutkin, joten kenties siltä puolelta voisi hakea oppia myös tähän suuntaan?
-Juha Pokki
juha.pokki@koneurakointi.fi
