Heinäkuussa hyökkäävä Koneurakointi esittelee ruotsalaiskalustoa esimerkiksi Edilog-puukurottajan myötä ja myös Volvo Days 2024 käydään läpi, kuten myös Maskinmässan 2024. Kannessa puolestaan työstää Maanrakennus MMB Oy:n Liebherr 924. Metsässä tavataan uusi kuusipyöräinen Sampo HR56, joka on edennyt tuotantomalliksi saakka. Lisäksi mukana esimerkiksi tuoreita hyötyajoneuvokuulumisia, Rauta ja Petrooli, Kalkun huutokauppa ja niin edelleen. Saa suorittaa!
KONEET JA URAKAT
8 Energistä touhua
Maanrakennus MMB Oy ja Liebherr 926 töissä 400 kilovoltin työmaalla.
24 Edistynyt EdiLog
EdiLog-puukurottaja on syntynyt omasta urakointitarpeesta ja -kokemuksesta.
30 Yleisön pyynnöstä
Kuusipyöräinen Sampo HR56 -harvesteri on asiakkaiden toivoma uutuus.
44 Ja vuodet vierivät!
Rotator on ollut jo 70 vuotta alalla ja yhteistyössä Hitachin kanssa yli 40 vuotta.
50 Paluu konekantaan
Wetteri Trucks palaa konemyyntiin nyt Sanyn kanssa.
52 Let’s get electric!
Volvo Days 2024 näytti, että ruotsalaisvalmistaja ottaa sähkön tosissaan.
58 Perinteistä laatua
Toyota Proace Verso näyttää, että diesel on yhä voimissaan.
64 Joka maa valttia
AutoBonin Stellantis-valikoima tuo vaihtoehtoja monimerkkipakasta.
TAPAHTUMAT
36 Neljäs lähtö
Maskimässan järjestettiin jo neljättä kertaa Solvallassa.
Wihuri Tekninen Kauppa luopuu asteittain maatalous- ja rakennuskonemerkki Bobcatin edustamisesta. Uuden strategian mukaisesti Teknisen Kaupan tavoitteena on valikoiman selkeyttäminen ja tuotetarjonnan vahvistaminen.
Wihuri Tekninen Kauppa on tehnyt päätöksen luopua Bobcat-edustuksesta. Taustalla on tavoite tuotevalikoiman selkeyttämisestä ja tarjonnan vahvistamisesta keskeisten tuotteiden osalta.
”Olemme yhdessä Bobcat Companyn kanssa päättäneet lopettaa yhteistyömme. Teknisellä Kaupalla strategiaa seuraten vahvistamme ydintuotteistoa, jotta vastaamme asiakastarpeisiin entistä paremmin ja pystymme palvelemaan tehokkaammin. Keskitymme tuotteisiin, joilla on kasvupotentiaalia”, kertoo Teknisen Kaupan myyntijohtaja Kimmo Ahonen.
Toistaiseksi Tekninen Kauppa tarjoaa kaikki palvelut Bobcat-merkille entiseen tapaan edustuksen päättyessä vuoteen 2026 mennessä. Bobcat Company tiedottaa erikseen myöhemmin brändin tulevaisuudesta Suomessa.
Neste on auttanut Valtraa vähentämään yli 15 000 tonnia kasvihuonekaasupäästöjä toimittamalla viisi miljoonaa litraa Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoainetta Suolahden tehtaalle
Valtra on saavuttanut merkittävän virstanpylvään käyttämällä Suolahden tehtaallaan jo viisi miljoonaa litraa Neste MY Uusiutuva Diese -polttoainetta traktoreidensa ensitäyttöpolttoaineena, tehdastrukeissaan ja testauksissa. Vaihtamalla fossiilisen polttoaineen Nesteen uusiutuvaan dieseliin, Valtra on vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjään yli 15 000 tonnia. Vähennetty määrä vastaa päästöjä, jotka syntyisivät, jos Valtra T-sarjan traktori käyttäisi yhtäjaksoisesti 390 000 tunnin ajan 30-40 % moottorin kuormituksella fossiilista polttoainetta, kun kaikki polttoaineen elinkaaren aikaiset päästöt laskettaisiin mukaan.*
Neste ja Valtra ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2017 lähtien, jolloin Valtra otti ensimmäisenä traktoritehtaana maailmassa käyttöön Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoaineen, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 90% polttoaineen koko elinkaaren aikana fossiiliseen dieseliin verrattuna.
Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoaine valmistetaan Suomen markkinalle 100 % jäte- ja tähderaaka-aineista, kuten käytetystä paistoöljystä ja elintarviketeollisuuden eläinrasvajätteestä. Valtran Suolahden tehtaalta viedään Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoaineella tankattuja uusia traktoreita yli 75 maahan.
MY Dieselin kerrotaan uusien koneiden lisäksi sopivan myös vanhoihin Valtran traktoreihin.
“Valtra on sitoutunut toimimaan vastuullisesti, ja osana vastuullisuustavoitteitamme toimimme resurssiviisaasti ja teemme toimenpiteitä muun muassa päästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseksi sekä jätteenkäsittelyn parantamiseksi. Päätöksellämme vaihtaa traktoreidemme ensitäytöissä Neste MY Uusiutuva Diesel -polttoaineeseen olemme vähentäneet omia päästöjämme ja näyttäneet asiakkaillemme, kymmenille tuhansille maanviljelijöille ympäri maailman, että heidän traktorinsa voivat käyttää uusiutuvaa dieseliä. Se sopii myös vanhoihin Valtran traktoreihin”, sanoo Valtran toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen.
Develon on esitellyt uuden minikaivukoneen tonnin työpainoluokkaan. DX10Z-7 on peräylityksetön ja aiemmasta sarjasta reilusti kehittynyt ratkaisu.
Uusi Develon DX10Z-7 korvaa aiemman samalla perusmallinimellä myydyn edeltäjänsä. Kapeimmillaan vain 730 millimetriä leveäksi niputettava kone mahtuu mainiosti esimerkiksi ovista. Hydraulisesti levitettävä alavaunu voidaan kuitenkin kasvattaa 1100 millimetriä leveäksi tukevuuden saavuttamiseksi. Koneessa on myös taitettava TOPS-suojakaari vakiona. Moottorina on Kubota D722 -diesel, joka tuottaa 7,6 kilowatin tehon. Sen mainitaan olevan värinä- ja melutasoiltaan alhainen. Peruspuomin pituus on 1,45 metriä ja kaivuvarren mittaa on kasvatettu 810 millimetristä 890 mm:n. Tämä kasvattaa koneen työsädettä ja tuo myös 21,5 lisäyksen lastauskorkeuteen, joka on nyt 2205 mm sekä 8,5% lisää kaivu-ulottumaa maan tasolla eli 3355 millimetriin saakka.
Kauhasta mitattu murtovoima on niin ikään kasvanut 30%, ollen nyt 10,8 kN ja 14% varresta mitattuna, ollen 6,3 kN. Vetovoimaa on lisätty 31% ja osansa tässä on 1025 millimetrisellä telan pituudella maata vasten.
Kaikki puomiston sylinterit ovat yläpuolista mallia ja kauhasylinteri on myös suojattu. Linjat on vedetty mahdollisimman pitkältä matkalta kaivupuomin sisällä.
Kuljettajan työpiste on pieni mutta mukavuutta on tuotu siihenkin: konsolit ovat 35° kallistuvaa ja 10° kääntyvää mallia ja turvavyö on vakiona. Mukana on myös puomin ledityövalo. Huoltotoimenpiteitä varten istuimen alla on luukku, joka aukeaa jopa 65° mahdollisimman hyvän pääsyn takaamiseksi. Myös jäähdytykseen on panostettu puhalluksen optimoinnilla ja aaltomaisilla flektin siivillä, jotta kennosto saa mahdollisimman paljon ilmaa. Suositeltu kauhakoko on 24 litraa, työpaino 1165 kiloa ja suurin kaivusyvyys 1,815 metriä. Hydrauliikan maksimituotto on 20,8 litraa minuutissa.
Kesän 2024 aikana toteutetaan ennätysmäärä päällystystöitä. Myös alempi tieverkko saa tänä vuonna uutta pintaa.
Vuonna 2024 liikenteen investointeihin on varattu yhteensä 597 miljoonaa euroa, josta korjausvelan purkamiseen on osoitettu 250 miljoonan euron määräraha. Väyläviraston ja ELY-keskuksien mainitaan tavoittelevan valtakunnallisesti noin 4 000 kilometrin päällystysohjelmaa.
Viime vuosina rahoituskehys on ollut tunnetusti niukka, joten päällystystyöt on priorisoitu vilkkaimmalle noin 10 000 kilometrin verkolle, jossa liikenteestä kulkee noin kaksi kolmasosaa. Siten muun tieverkon kunto on heikentynyt, mutta nyt uutta pintaa pitäisi saaman myös keskivilkkaille ja vähäliikenteisemmille teille. Esimerkiksi keskivilkkaiden teiden päällystyskilometrien lupaillaan yli tuplaantuvan viime vuosiin verrattuna. ”Tänä vuonna päällystystöiden valtakunnallisena tavoitteena on pysäyttää korjausvelan kasvu”, ELY-keskuksen kunnossapidon projektipäällikkö Niklas Nevalainen toteaa.
Suurimmat haasteet päällystystöissä liittyvät aikataulutukseen ja sääolosuhteisiin, jotka voivat viivästyttää töitä. Alemman verkon kohteilla tehdään usein myös muita parannustöitä, kuten kuivatuksen kunnostusta. ”Turvallisuuden näkökulmasta suurin haaste on ohiajava liikenne, ja turvallinen työskentely on ensisijaisen tärkeää”, Nevalainen lisää. Urakoitsijat aikatauluttavat työt kesäkaudelle, mutta vilkkaasti liikennöidyillä teillä työskentely ajoitetaan hiljaisemman liikenteen aikaan.
Päällystysurakat toteutetaan laatuvastuurakentamisen mallilla, jossa urakoitsija vastaa lopputuotteen laadusta tilaajalle. Päällystystöissä käytetään pääasiassa kiviaineksia ja bitumia, ja rakenteen parantamiseen voidaan käyttää teräsverkkoja. ”Uudelleenpäällystäminen voidaan tehdä useilla erilaisilla tekniikoilla, riippuen vaurioiden laadusta ja laajuudesta”, Nevalainen lisää.
Myös ympäristönäkökohdat huomioidaan. ”Pyrimme edistämään uusiokäyttöä aina kuin mahdollista, ja pohjavesialueilla työskentelyssä olemme erityisen varovaisia”, Nevalainen painottaa. Työturvallisuus varmistetaan tarkasti suunnitelluilla liikennejärjestelyillä ja oikeanlaisella suojavaatetuksella. ”Pääurakoitsija vastaa siitä, että työmaan liikennejärjestelyt ovat ohjeistuksen mukaiset ja turvallisuusvaatimukset täyttyvät”, hän toteaa.
Kustannukset arvioidaan aiempien toteutuneiden kustannusten perusteella, ja raaka-aineiden hinnannousu otetaan huomioon. ”Raakaöljyn hinnanvaihtelut vaikuttavat myös bitumin hintaan, ja tätä seurataan tarkasti urakan aikana”, Nevalainen selventää. Päällystysurakat kilpailutetaan valtakunnallisesti yhtenäisten hankinta-asiakirjojen avulla, jotta vaatimukset ovat yhtenäiset eri puolilla Suomea.
Hyvä yhteistyö tilaajan ja urakoitsijan välillä perustuu avoimuuteen ja luottamukseen. ”Kun molemmat osapuolet noudattavat urakka-asiakirjoja ja yhteisiä pelisääntöjä, työt sujuvat mallikkaasti”, Nevalainen kertoo.
”Tienkäyttäjät ja koko yhteiskunta hyötyvät merkittävästi toimivasta ja hyväkuntoisesta tieverkosta. Vaikka työmailla voi joutua odottamaan, maltti on valttia. Muista hiljentää ajonopeutta tietyömaan kohdalla”, hän muistuttaa.
Sampo on esitellyt markkinoille kuusipyöräisen hakkuukoneen kevyempään kokoluokkaan. HR56 on virallinen nimi tehdasvalmiille tuotteelle, jonka ensimmäisiä versiointeja on nähty Baltiassa jo muutama vuosi sitten.
Jo vuoden 2019 huhtikuussa nähtiin Tarton Maamessillä Sampo HR46 -hakkuukone kuusipyöräisenä. Kyseessä oli virolaisen jälleenmyyjän rakentama kone, joka toteutettiin asiakastarpeeseen. Virossa paikallinen metsähallitus jopa velvoittaa tietyille kohteille vähintään kuusipyöräistä konetta, joten koska tällainen tarvittiin, sellainen asiakkaalle myös tuolla rakennettiin. Sittemmin koneita tehtiin toinenkin, ja samaan aikaan Porissa myös suunnittelutyötä varsinaisen tehdastuotteen luomiseksi vietiin eteenpäin. Nyt työ on valmis, ja tuotteen nimi on HR56. Se ottaa takarunkonsa nelipyöräisestä HR46x:stä, mutta keskinivel ja eturunko on tehty uusiksi juuri tätä mallia varten. Telit tulevat FR28-ajokoneesta ja ohjaamo puolestaan aikanaan tuotannossa olleesta SR1066-hakkuukoneesta. Tuosta mallista kun löytyi valmiiksi ROPS-tyypitetty ohjaamo tähän kokoluokkaan.
Nelipyöräisestä HR46x:stä kasvatettu HR56 on tarkoitettu edelleen erityisesti 1. ja 2. harvennukselle, mutta koska nosturina toimiva Logmer 8-10 US tarjoilee 10 metrin ulottuman, voidaan haamu-uramenetelmästä luopua. Silti koneen omapaino ja myös kulutus on saatu pidettyä maltillisena. Painoa on noin 12-13 tonnia, eli noin 2-3 tonnia enemmän ja kone toimitetaan nestetäyttöisillä renkailla. Polttoainekulun kerrotaan kasvavan vain noin litralla, eli olevan 10 litran luokkaa tunnissa. Hakkuupäävaihtoehdot ovat tällä hetkellä Kesla 18RH II tai Keto 51. HR56 on jo tuotannossa, myynti on aloitettu – ja kauppaakin kerrotaan jo tehdyn.
Miten on, tarkeneeko jo ulkona? Jos ylitarkenee, niin tässä olisi sitten viileä kansi tarjolla! Tai kyllä se muutenkin on jakelussa tällä viikolla, nimittäin Koneurakointi nelonen kautta kaksnollakaksneljä. Siinä on sitten luettavaa jälleen toukokuun kiireisiinkin, ja mitä se sisältää, selviää tästä listauksesta:
KONEET JA URAKAT
6 Kyy Yorkin tyyliä
Petri Lahtisen uusi John Deere 6R 150 työskentelee tyylikkäänä Kyyjärvellä.
18 Isompi Britanniasta
JCB julkisti suurempaan päähän odotetun 370X-kaivukonemallin.
24 Montun antimia
JCB:n uudistuskierroksella nähtiin myös liuta muita tuotekehityksen tuloksia.
26 Ahkerat Alstorit
Alstor-pienmetsäkone sopii myös täysipäiväiseen ja ammattimaiseen urakointiin.
32 Keräävällä kevääseen
Ensikokemuksia Siilinjärveltä uudesta keräävästä Stark CSW -harjalaitteesta.
38 H-retkellä
Lähdimme katsomaan John Deeren uusien H-metsäkoneiden lanseerausta.
44 Harvinaisella alalla
Tiehöyläyrityksiä ei perusteta aivan joka päivä Suomessa. Työlajille on kuitenkin tarvetta.
50 Pientä purkajaa
Develon DX140RDM-7 on kompakti purkukone.
52 Kerran vielä
Nyky-Transporterin viimeiseksi jäävä tuotantoversio on ”Der Klassiker”.
72 Uudelle kasvukierrolle
Suomen Metsämuseo Lusto avautuu uudistuneena esittelemään metsää eri näkökulmista.
76 Vuonomaan Valmet
Ympäripyöriviä Valmet-kaivukoneita tehtiin hetken aikaa Norjassa.
TAPAHTUMAT
58 Maamess 30 vuotta
Tarton näyttelylegenda vietti juhlavuotta poikkeuksellisen koleissa oloissa.
66 Nousua odotellessa
Pirkanmaalla katseltiin maailmaa ja alan kehitystä odottavissa tunnelmissa.
Uusia yhdysvaltalaisia hyötyajoneuvoja Suomessa myyvältä taholta tulleen tiedon mukaan Traficom on tehnyt linjauksen, joka vaikuttaa tuntuvasti dieselkäyttöisten amerikkalaisten ajoneuvojen rekisteröintiin Suomessa.
Uuden Traficomin linjauksen kerrotaan koskevan niitä N1-luokan ajoneuvoja, joita on tyypillisesti muutettu Suomessa N2-luokkaan. Käytännössä amerikkalainen dieselkäyttöinen lavapakettiauto, kuten esimerkiksi Chevrolet Silverado 1500 tai 2500, on muokattu 3,5–12-tonniseksi kuorma-autoksi. Asian ytimenä on alan yrittäjän mukaan muutos hyväksyntäkäytännössä. Tähän asti on voitu käyttää California Ari Resources Boardin myöntämää ns. CARB-päästöhyväksyntää todisteena ajoneuvojen päästövaatimusten täyttymisestä EU-yksittäishyväksynnässä, jolloin näiden ajoneuvojen tuominen ja rekisteröinti Suomeen on ollut sujuvaa. Uuden linjauksen myötä yhdysvaltalainen CARB-hyväksyntä ei enää kelpaa, vaan vaaditaan täysi EU-asetuksen mukainen päästöhyväksyntä. Erikoiseksi asian tekee, että alan toimijan mukaan muutos ei koske samankaltaisia EU:sta tuotuja N1-luokan ajoneuvoja, jotka on muutettu N2-luokkaan, vaan ainoastaan amerikkalaisia ajoneuvoja. Ristiriitaa alalla nähdään myös siinä, että M1-/N1-luokkaan kuuluvien ajoneuvojen hyväksyntään kerrotaan riittävän CARB-päästöhyväksyntä, mutta Traficomilla katsotaan, että ajoneuvoluokan muuttaminen N2-luokkaan muuttaa ajoneuvon päästöjä siten, että CARB-hyväksyntä ei enää riitä. Asian esiin nostanut automyynnin suomalaistoimija kuitenkin huomauttaa, että todellisuudessa päästöt pienentyvät. Perusteeksi mainitaan kuorma-autoksi rekisteröidyn ajoneuvon nopeusrajoitus 80 km/h, jolloin korkein ajonopeus vaikuttaa todellisiin päästöihin vähentävästi tehtyihin mittauksiin verrattaessa.
Amerikkalaisia pickupeja edustavan yrityksen pakeilla koetaankin, että nyt viranomaistoimin perusteettomasti kiellettiin dieselkäyttöiset amerikkalaiset autot tuotavaksi Suomeen kansallisella soveltamisella, vaikka samaan aikaan voidaan tehdä vastaava muutos eurooppalaiseen autoon ja soveltaa auton alkuperäistä päästötietoa.
John Deeren on julkistanut metsäkoneisiin uuden H-sarjan. Valmistajan mukaan uudet H-sarjan harvesterit ja kuormatraktorit tarjoavat lisää tuottavuutta, polttoainetehokkuutta, vakautta ja käytön mukavuutta. Ensimmäisenä markkinoille tuotiin suuremman pään koneita, kuten 1270H- ja 1470H-harvesterit ja 2010H- ja 2510H-kuormatraktorit.
John Deere on julkistanut ensimmäiset H-sarjan tavaralajimenetelmän metsäkonemallit. 24.4. esiteltiin ensimmäisenä uudesta mallistosta suuren kokoluokan harvesterit 1270H ja 1470H sekä kuormatraktorit 2010H ja 2510H. Kuormatraktorien kokoluokassa John Deere siirtyy uusille lukemille, sillä 2010H-kuormakoneen kuormakapasiteetti on 20 tonnia ja 2510H:n 25 tonnia. Markkinoita näille koneille löytyy esimerkiksi plantaaseilta, mutta vastaavasti myös esimerkiksi niinkin läheltä kuin Ruotsista.
Harvesterit
Uusien H-sarjan harvestereiden moottoreissa on John Deeren ilmoituksen mukaan 10 % enemmän tehoa ja vääntömomenttia. Kolme erillistä pumppua käsittävä uusi hydrauliikka tuottaa niin ikään enemmän tehoa ja suuremman työpaineen syötölle. Optimoitu järjestelmä varmistaa hyvän polttoainetalouden. Uusi aktiivinen runkolukko tarjoaa parempaa vakautta koneelle työskenneltäessä niin jyrkissä rinteissä kuin tasaisessa maastossa. Tämä helpottaa työskentelyä puomin ollessa koneen sivulla, jolloin kuljettaja saa suuremman työskentelyalueen. Valmistaja on todennut, että G-sarjaan verrattuna H-sarjan harvesterit lisäävät tuottavuutta merkittävästi. Samalla polttoaineen kulutus on aikaisempaa alempi tuotettua kuutiometriä kohden.
Harvesterien uusi H7-puomi tarjoaa noin 10 prosenttia enemmän nostotehoa ja käännön vääntömomenttia. Myös uuden H9-puomin nostoteho on kasvanut 10 prosenttia, käännön vääntömomentti viisi prosenttia edelliseen malliin verrattuna.
H-sarjan harvesterien uusi muotoilu on suunniteltu kuljettajaa varten. Molemmissa harvesterimalleissa moottori on käännetty 180 astetta. Hydrauliöljysäiliö, polttoainesäiliö ja pumput on sijoitettu moottorin eteen ja jäähdytin ja tuuletin moottorin taakse. Muutosten myötä ohjaamosta on saatu erittäin hiljainen. Madaltunut koneen takaosa parantaa näkyvyyttä taaksepäin huomattavasti. Uuden ohjaamon kääntökulma on kasvanut 30 astetta molempiin suuntiin, jolloin ohjaamo kääntyy nyt yhteensä 220 astetta. Koneiden muotokielessä näkyy John Deeren yhteistyö BMW Design Worksin kanssa. Kääntyvä ja vakaava ohjaamo on nyt vakiona H-sarjassa.
Jo lähes standardiksi John Deere -koneissa muutenkin muuttunut kärkiohjaus on nyt vakiovarusteena H-sarjan harvestereissa uusimpana IBC 2.0 -versiona. John Deere kertoo myös jatkavansa IBC-teknologian kehittämistä.
Kuormatraktorit
Uudella konepeiton muotoilulla ja kasvaneilla kapasiteeteillaan huomiota herättävät 2010H ja 2510H -kuormatraktorit olivat toinen H-sarjan lanseerauksessa nähdyistä pääkohdista. Uuden kokoluokan 20-tonniset ja 25-tonniset kuormatraktorit tarjoavat John Deeren mukaan 25 % suuremman kuormakapasiteetin. 2510H-kuormatraktorin uusi kahden ajomoottorin voimalinja mahdollistaa myös 50 % suuremman ajonopeuden, ollen nyt noin 10-11 km/h. Kaksimoottorinen voimalinja on saatavana myös 2010H-kuormatraktoriin optiona.
Uusissa ajokoneiden nosturipuomeissa on edeltäjiään enemmän tehoa ja pidempi ulottuma. F10:n uusi ulottuma on 10,2 metriä, F9-puomissa 10,7 metriä. Hydrauliletkuja ja letkureitityksiä on parannettu. Uusi F10 onkin John Deeren mukaan markkinoiden voimakkain kuormatraktorin puomi. Saatavilla on nyt suurempia kouravaihtoehtoja 40 % suuremman puomin noston vääntömomentin ja 22 % suuremman käännön vääntömomentin ansiosta. Uudessa F9-puomissa puomin noston vääntömomentti on 13 % suurempi ja käännön vääntömomentti on 10 % suurempi kuin aiemmassa mallissa.
Puomien uuden geometrian sekä viiden nivelliitoksen pääpuomin ja nostovarren välillä kerrotaan parantavan hallittavuutta ja kuormankäsittelyn tarkkuutta. Niiden ansiosta nopeus on tasaisempi koko kuormausjakson ajan, valmistaja luonnehtii. 22 asteen kallistuskulma taaksepäin helpottaa työskentelyä jyrkissä rinteissä ja parantaa puomin kääntötoimintoa.
Uusi runkolukko lisää vakautta täydelläkin kuormalla. Uusi sylinteripohjainen runkolukko parantaa vakautta kuljetettaessa suuria kuormia pitkiä matkoja.
Koska tämän kokoluokan koneet ovat kotonaan erityisesti plantaaseilla, tarjolla on myös uusia ratkaisuja eukalyptuksen kuormaamiseen. Saatavana on erittäin pitkä takarunko, joka soveltuu 7,2 metriä pitkälle eukalyptukselle. Uusi eukalyptuksen kuormaamiseen suunniteltu sermi on entistä kestävämpi ja rakenteeltaan vahvempi. Sermi on kiinteä, ja erillinen yläsermi liikkuu hydraulisesti.
IBC 3.0 on vakiovaruste H-sarjan kuormatraktoreissa. Kolmosversio käsittää automaattiset toiminnot kouran viemiseksi takaisin puukasalle, takaisin kuormaan ja automaattisesti kuljetusasentoon.
Palaamme H-aiheeseen tarkemmin paitsi seuraavassa Koneurakointi-lehdessä, myös sitä mukaa kun koneita päästetään irti tositoimiin.
CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot ovat sopineet Havator Groupin myynnistä tanskalaisnorjalaisen nostopalveluyhtiö BMS Groupin ja Stangeland Gruppenin muodostamalle yhteisyritykselle.
CapMan sijoitti Havatoriin vuonna 2010 ja on siitä asti keskittynyt kasvattamaan yhtiön liiketoimintaa ja positiota pohjoismaisilla markkinoilla. Tänä päivänä yhtiö on johtava pohjoismainen nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, jonka liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa ja joka työllistää lähes 500 työntekijää.
”Haluan kiittää Havatorin johtoa ja henkilöstöä erinomaisesta yhteistyöstä vuosien varrella. Olen iloinen, että yhtiön uudet omistajat täydentävät yhtiötä strategisesti erittäin hyvin, ja uskon heidän mahdollistavan mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia”, sanoo CapMan Buyoutin partneri Anders Björkell.
”Pohjoismainen konsolidaatio on ollut odotettavissa toimialallamme. Uusi asetelma luo Havatorille edellytykset tarjota asiakkailleen entistä vahvemmat ja laajemmat palvelut sekä yhtenäisempiä palveluita pohjoismaisessa mittakaavassa toimiville asiakkaille. Liittyminen yhteispohjoismaiseen yritykseen tarjoaa henkilöstöllemme myös entistä kansainvälisemmät tulevaisuudennäkymät sekä kasvavia mahdollisuuksia kehittää osaamista ja uraa. Olen myös iloinen siitä, että uusi omistajamme on todellinen teollinen toimija”, sanoo Havatorin toimitusjohtaja Hannu Leinonen.
”Olemme aina pitäneet Havatoria erinomaisena ja arvostettuna kollegana Pohjoismaissa. Olemme seuranneet Havatoria tiiviisti useiden vuosien ajan, ja olemme erittäin iloisia siitä, että aika yhdistää voimat on nyt kypsä. Havator on – kuten Stangeland ja BMS – kehittynyt yritys, jolla on kanssamme yhdenmukaiset arvot ja erittäin uskollinen ja osaava organisaatio. Siksi odotamme innolla, että saamme toivottaa Havatorin työntekijät tervetulleiksi nosturiperheeseemme”, sanoo BMS:n toimitusjohtaja Jens Enggaard.
Osana kauppaa yhteisyritys BMS Stangeland A/S ostaa Havatorin koko osakekannan CapMan Buyout IX Fund -rahastolta sekä Havatorin muilta nykyisiltä omistajilta. Kaupan odotetaan toteutuvan keväällä 2024, ja se on ehdollinen tavanomaisille viranomaishyväksynnöille ja sopimusehdoille.
Verkkosivusto käyttä evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi. Oletamme että tämä on sinulle ok mutta voit halutessasi kieltää niiden käytön.HyväksyLue lisää
Privacy & Cookies Policy
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.