>

Toyotalla Proace- tarkastuskampanjoita

Toyota Motor Corporation julkaisi tänään, 18.12.2018 viisi tarkastuskampanjaa liittyen Proace- ja Proace Verso -malleihin. Yksittäiseen autoon voi kohdistua yhdestä neljään kampanjaa. Kampanjoiden piiriin kuuluu Suomessa kokonaisuudessaan 3 482 autoa. Toyotan saamien tietojen mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.
Kampanjan piiriin kuuluvien autojen omistajille tullaan lähettämään tarkastuskutsu. Tarkastuksen yhteydessä kampanjan kohteena oleviin autoihin tehtävät toimenpiteet suoritetaan veloituksetta.

Tarkastuskampanja etuakseliston alapalloniveliin

Kampanjan piiriin kuuluu maaliskuun 2016 – marraskuun 2018 välillä valmistetut Proace- ja Proace Verso -mallit ja näitä autoja on Suomessa 3 482 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa alapallonivelen kiinnitysmutterin kiristysmomentti voi pienentyä voimakkaan ulkopuolisen voiman kohdistuessa siihen esim. ajettaessa kovalla nopeudella kanttikiveen tai kestopäällysteessä olevaan reikään. Tällöin alapallonivelen kiinnitys voi löystyä ja vaikuttaa ajoneuvon ajettavuuteen.
Tarkastuksen yhteydessä ko. alapallonivelien kiinnitysmutterit tai koko alapallonivelet vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Tarkastuskampanja ilmastoinnin kompressorin hihnapyörään

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – huhtikuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa 2 260 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa hihnapyörä saattaa rikkoutua aiheuttaen kahden kappaleen välisen hankaavan voiman. Tämä voima voi synnyttää lämpöä, joka puolestaan voi vaurioittaa mm. moniurahihnaa.ojemme mukaan Suomessa ei ole ollut yhtään ongelmatilannetta ja siten niistä aiheutuneita vaaratilanteita.
Tarkastuksen yhteydessä ko. hihnapyörä vaihdetaan veloituksetta uuteen.

Tarkastuskampanja etuakseliston alatukivarsien kiinnityspultteihin

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – syyskuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa 13 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa toinen kahdesta alatukivarren kiinnityspultista saattaa venyä ja katketa vaikuttaen ajoneuvon ajettavuuteen sekä muodostaen mahdollisen turvallisuusriskin.
Tarkastuksen yhteydessä ko. kiinnityspultit vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Tarkastuskampanja ohjausvaihteeseen

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – lokakuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa kolme  kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa ohjausvaihteen kiinnitys apurunkoon saattaa löystyä ja vaikuttaa siten ajoneuvon ajettavuuteen sekä muodostaen mahdollisen turvallisuusriskin.
Tarkastuksen yhteydessä ohjausvaihde kiinnityksineen vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Tarkastuskampanja taka-akseliston alatukivarsien kiinnityspultteihin

Kampanjan piiriin kuuluu osa maaliskuun 2016 – lokakuun 2018 välillä valmistetuista Proace- ja Proace Verso -malleista. Autoja on Suomessa 51 kappaletta.

Mahdollisessa ongelmatilanteessa taka-akseliston alatukivarsien kiinnityspultit saattavat venyä ja katketa vaikuttaen siten ajoneuvon ajettavuuteen sekä muodostaen mahdollisen turvallisuusriskin.
Tarkastuksen yhteydessä ko. kiinnityspultit vaihdetaan veloituksetta uusiin.

Infrasankarit-kampanjalla nuoria alalle

Liikenne- ja infra-alan toimijat ovat yhdistäneet voimansa nuorille suunnatussa Infrasankarit-kampanjassa tuodakseen esiin infra- ja liikennealan merkityksellisyyttä, monipuolisuutta ja ammattilaisten arkea.

Infrasankarit-kampanjaan on lähtenyt mukaan laaja joukko organisaatioita: Civilpoint Oy, Destia Oy, INFRA ry, Koneyrittäjien liitto ry, Liikennevirasto, Ramboll Finland Oy ja YIT Oyj. Kampanjaa vetää MANK ry. Pääajatus on se, että alalle tarvitaan uusia osaajia, ja työnantajamielikuvan parantaminen on kaikkien yhteinen etu.

Alan vetovoimaisuuden parantaminen ja tietoisuuden lisääminen nuorten keskuudessa koetaan liikenne- ja infra-alalla erittäin tärkeäksi. Kampanjalla tavoitellaan erityisesti peruskoulun ja lukion päättäviä, jotka pohtivat ammatinvalintaa.

”Destiassa tehdään jo nyt paljon työtä nuorten houkuttelemiseksi alalle. Tänä syksynä meillä oli TET-harjoittelijoita tutustumassa infra-alaan ja teemme aktiivisesti oppilaitosyhteistyötä. Haluamme tämän kampanjan kautta kertoa nuorille, että ilman toimivaa infraa yhteiskunta ei toimi. Infra-alalla tehdään merkityksellistä ja näkyvää työtä joka päivä”, kertoo yhden kampanjaan osallistuvista yrityksistä, Destian, viestintäpäällikkö Johanna Otranen.

Infrasankarit-kampanjan näkyvin osa on yhteistyössä tehty video, joka korostaa infrastruktuurin merkittävää roolia yhteiskunnassa ja esittelee alan monipuolisia työnkuvia. Kampanjasivustolle Infrasankarit.fi tullaan näkemään uratarinoita, blogikirjoituksia, opinto-ohjaajille suunnattua materiaalia ja messumateriaaleja. Kampanjan puitteissa alaa esitellään messuilla, sosiaalisessa mediassa ja kouluissa. Kampanja huipentuu kevään 2019 yhteishakuun.

Rototilt laajentaa Vindelnin tehdastaan

Rototilt ennustaa myynnin kasvun jatkuvan ja on päättänyt laajentaa Vindelnissä olevaa tehdastaan yli 3000 m²:llä. Nykyinen tehdas on rakennettu vuonna 2007, ja tuolloin työntekijöitä oli 42. Nyt väkeä on yli 200, ja tehtaan laajennustarve on osoitus Rototiltin viennin ja myynnin hyvästä vireestä. Tehtaan laajennusosa valmistunee vuodenvaihteeseen 2019-2020 mennessä.
Rototilt on viidessä vuodessa yli kaksinkertaistanut liikevaihtonsa ja odottaa kasvun jatkuvan vahvana. Älykkäillä toiminnoilla varustettujen koneiden kysyntä, tytäryhtiön perustaminen Ranskaan ja vientimarkkinoiden suuri kiinnostus ovat kasvattaneet tuotantomääriä.

”Päätös pohjautuu skenaarioomme. Valmistaudumme jatkuvaan kasvuun ennen kaikkea Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja nykyisen tehtaamme kapasiteetti saavuttaa kahdessa vuodessa ylärajansa. Siksi päädyimme tähän investointiin nyt”, sanoo toimitusjohtaja Anders Jonsson.

Uusi osa on noin 3300 m²:n lisärakennus Vindelnin nykyiseen tehtaaseen. Tehtaaseen tulee lisätilaa työstökoneille ja tehtaan tuotantolinja suunnitellaan uudelleen.

Mikko Rantakare Volvo Truck Centereiden Länsi-Suomen aluejohtajaksi

Mikko Rantakare on nimitetty Volvo Finland Ab:ssa Volvo Truck Center Länsi-Suomen aluejohtajaksi. Rantakare aloitti tehtävässään 3.12.2018. Volvo Truck Center Lännen alueeseen kuuluvat Volvo Truck Center Turun, Forssan ja Porin toimipisteet. Mikko vastaa kuorma-automyynnin sekä jälkimarkkinaliiketoiminnan johtamisesta Länsi-Suomen alueella. Rantakare raportoi Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklundille.
Rantakare on toiminut autoalalla lähes koko työuransa ajan. Ennen Volvo Truck Center Länsi-Suomen aluejohtajaksi siirtymistään Rantakare toimi huoltokorjaamon päällikkönä Turussa. 
Mikon päätoimipisteenä on Volvo Truck Center Turku.

Uusi Koneurakointi.fi -sivusto avautui!

Uudistunut Koneurakointi.fi -sivusto avautui 17.12.2018. Sivuston tarjonta kasvaa vaiheittain, ja valikoimaan kuuluvat jatkossa mm. uutissyöte, konevideot, lehtijuttujen lisämateriaali eli ns. lehtijatkot. Sivusto kuuluu olennaisena osana sosiaalisen median näkyvyyteemme, jota tarjoavat puolestaan Koneurakointi-Facebook-tili, @koneurakointi-Instagram-tili sekä Koneurakointi-YouTube-kanava.

Tervetuloa vierailemaan sivustollamme osoitteessa www.koneurakointi.fi

Otamme mielellämme vastaan myös kehitysideoita, juttuehdotuksia ja uutismateriaalia lehtemme aihealueeseen liittyen!

Doosanin minikaivinkoneet viitostasolle

Doosan Infracore Europe tiedottaa, että Doosan-minikaivinkonesarjan valmistus aina DX10z-5-koneesta DX19-malliin tulee vielä vuoden 2018 puolella päivittymään Euro V -tason moottoritekniikalle. Moottorien suorituskyky pysyy Doosanin mukaan kuitenkin muuttumattomana.

Liebherr R 9100 B ja R 9150 B myyntiin alkuvuodesta

Liebherr Mining Equipment Colmar SAS julkistaa virallisesti 1.1.2019 myynnin alkaneeksi R 9100 B ja R 9150 B -louhoskaivinkoneille. B-mallisukupolvi päivittää vuonna 2010 julkaistun R 9100 -sarjan ja vuonna 2012 julkaistun R 9150 -sarjan nykypäivän ja tulevaisuuden tasolle. Molemmissa on voimanlähteenä Liebherr D9512 V12-moottori, ja se on nyt Tier4F-yhteensopiva sekä testattu toimivaksi paitsi korkeissa lämpötiloissa, myös ohuessa ilmanalassa. R 9150 B tulee saataville myös sähkökäyttöisenä.

B-sarjan koneiden myötä toimitetaan myös Liebherr EVO -kauhoja, jotka ovat entistä suurempia tilavuudeltaan ja niiden läpäisyteho on lisääntynyt. Kuokkakauhoissa tilavuutta on tarjolla R 9100 B:lle 7,5 kuutiometriä ja R 9150 B:lle 8,8-9,6 kuutiota.
Myös käännön pumppu on uusittu aiempaa tehokkaammaksi ja vastapainon massaa on lisätty tonnilla.

Päivityksessä on otettu huomioon tietenkin myös nykypäivän vaatimukset hytin, kulkureittien ja tietojärjestelmiin yhdistämisen. Portaat ja tasot ovat aiempaa vieläkin turvallisemmalla mallilla ja hytti on paitsi värinävaimennettu uudelleen, myös äänitasoa on saatu leikattua 2 desibeliä pienemmäksi aiempaan nähden. Numero saattaa näyttää äkkiseltään pieneltä, mutta kannattaa muistaa desibelien käyttäytyvän logaritmisesti, ja että kahden desibelin lasku melutasossa tarkoittaa äänienergian kaksinkertaista pienenemistä.

Yhidstettävyyden hoitaa LMD eli Liebherr Mining Data Platform, joka kerää koneen käyttötiedot, vikakoodit ja häiriöt yhteen tietokantaan tarkastelua varten. Tiedot välitetään myös maailmanlaajuisella tasolla valmistajan omaan kantaan, joka auttaa kehittelemään koneita edelleen.

Nooteboomilta NoVAB 3.0 -versio

Nooteboomin kehittämä lavettien akselimassojen laskemiseen jo parin vuosikymmenen ajan käytössä ollut NoVAB-ohjelmisto on päivittynyt 3.0-versioon. Uusimmassa versiossa oikeantyyppisen kaluston valitseminen ohjelmistoon ja painojakauman laskeminen akseleille on valmistajan mukaan helpompaa kuin koskaan aiemmin. Ohjelma osaa myös huomioida nostetut akselit. Järjestelmä on nyt myös siirtynyt pilveen, eli sitä voidaan käyttää mm. tabletin avulla ja tiedot välittyvät reaaliaikaisesti kaikkien kuljetusyrityksen sisäisten käyttäjien saataville ja ohjelma on myös aina ajan tasalla ilman päivitysten lataamisia ja asentamisia.

NoVAB 3.0 muodostaa havainnollisen raportin, jonka perusteella kuorman lastaaminen on helppo suorittaa oikeaoppisesti ja tarkalleen laskelmien osoittamaan kohtaan. Uusimmassa versiossa käyttäjäystävällisyyttä on hiottu ja tietokantaan on lisätty suuri määrä erilaisia vetoautoja ja erityyppisiä perävaunuja.

 

Jari Mononen Scanian Keski- ja Itä-Suomen aluejohtajaksi

MMM, insinööri Jari Mononen on nimitetty 3.12.2018 Scania Suomi Oy:n Keski- ja Itä-Suomen aluejohtajaksi. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Profile Vehicles Oy:n konsernin myynti- ja markkinointijohtajana sekä Ponssella viestintäjohtajana. Jari Monosen toimipaikka on Jyväskylän Scania-keskus.

Volvo Trucks päivitti D11- ja D13-moottorit

Volvo Trucksin päivitetyt, Volvo FH-, FM- ja FMX-malleihin tarkoitetut D11- ja D13-dieselmoottorit täyttävät uudet Euro 6 Step D ‑määräykset. Päivityksellä on saatu aikaan erityisesti polttoainetaloudellisia parannuksia.

Uusilla Euro 6 Step D ‑määräyksillä pyritään huolehtimaan siitä, että ajoneuvot ovat normaalissa käytössä päästöstandardien mukaisia. Volvo Trucks kertoo reagoineensa tiukentuneisiin päästöstandardeihin muun muassa uudella moottoriohjelmistolla sekä pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmän entistä paremmalla pinnoitteella.

Päivitetyssä D13-dieselmoottorissa myös käytetään matalan viskositeetin VDS-5-öljyä, ja männän uudet öljynkaavintarenkaat pienentävät polttoaineenkulutusta ja sisäistä kitkaa. 500 hv:n moottorissa polttoainetta säästäviin ominaisuuksiin kuuluu myös aiempaa suurempi puristussuhde, joka on käytössä myös 460 hv:n ja 420 hv:n versioissa.

0tykkääjääTykkää